青楼传媒

Onnistunut yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja onnistunut tiedollinen yhteisty? ovat tieteen rajoja ylitt?viss? hankkeissa kaksi erillist? onnistumisen muotoa. Ne eiv?t v?ltt?m?tt? ole miss??n kytk?ksiss? toisiinsa, kirjoittaa tieteenfilosofi Inkeri Koskinen.

Moni t?m?n tekstin lukijoista muistaa Helsingin Sanomien suuren k?yhyyskyselyn parin vuoden takaa. Moni on my?s n?hnyt Valokuvataiteen museossa n?yttelyn Tuntuuko tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta, joka on k?ynniss? nyt kun kirjoitan t?t? teksti?. Molemmat syntyiv?t osana samaa tiedett?, taidetta ja journalismia yhdist?v?? hanketta.

Tieteenfilosofit ovat viime aikoina ?ityneet tekem??n tapaustutkimuksia. Erityisesti kun pit?isi tutkia uusia ilmi?it? ja tuoreita muutoksia tieteess?, emme voi tukeutua vain siihen, mit? tieteentutkijat ja tieteenhistorioitsijat ovat jo ehtineet saada selville. Meid?n t?ytyy l?hte? itse katsomaan, mit? tutkijat tekev?t. Olen kiinnostunut erilaisista tavoista, joilla tutkijat nyky??n tekev?t yhteisty?t? yli tieteen rajojen. Siksi seurasin kahden vuoden ajan sosiologien, toimittajien ja valokuvataiteilijoiden yhteisty?t? hankkeessa nimelt??n Kaksi Suomea – Kasvaako eriarvoisuus.

?

Ett? siit? tulee puheenaihe

Tieteen rajoja rikkovilla yhteisty?hankkeilla pyrit??n usein lis??m??n tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Kun tutkijat tekev?t yhteisty?t? liikeyritysten kanssa, tavoitteena tapaa olla vaurauden kasvu. Viranomaisten tai kansalaisj?rjest?jen kanssa yhdess? toteutettavat hankkeet pyrkiv?t usein tuottamaan p??t?ksentekoa tukevaa tietoa. Ja osallistavissa hankkeissa halutaan antaa ??ni ja vaikutusv?yl? ihmisille, joiden arkea tutkimustulosten varassa tehdyt p??t?kset voivat muuttaa.

Riippuu siis yhteisty?kumppanista ja yhteisty?n tavasta, millaisia vaikutuksia milloinkin haetaan. Mutta yhteist? tieteen rajoja rikkoville tutkimushankkeille on halu vaikuttaa yhteiskuntaan, jossa el?mme.

My?s Kaksi Suomea -hankkeessa tavoiteltiin tieteen ulkopuolelle ylt?vi? vaikutuksia. Hankkeen v?en mielest? eriarvoistumiskehitys n?kyi julkisessa keskustelussa huonosti.

”Ett? saamme sen nostettua keskusteluun. Ett? siit? tulee puheenaihe”, kuvasi toimittaja Anna-Stina Nyk?nen hankkeen tavoitteita.

”Siihenh?n me pyrimme koko ajan, ett? maailma muuttuisi paremmaksi. Jotta se muuttuisi, niin tieto itsess??n ei viel? riit?. Meid?n t?ytyy saada aikaan my?s muutos siell? ihmisen p??ss?. Semmonen tahtotila, ett? t?m?n t?ytyy muuttua.”

Alojen rajoja rikkova yhteisty? lis?isi onnistumisen mahdollisuuksia. Hankkeen valokuvataiteellisen osan vet?j? Ida Pimenoff piti hanketta mahdollisuutena puhutella suurta yleis?? my?s taiteen keinoin:

”Taide harvoin vaikuttaa p?iv?npoliittisiin asioihin. Sen vaikuttavuuden aikaj?nne ja ulottuvuus on joku toinen. Varsinkin silloin kun se tavoittaa yleis??, taiteen on mahdollista lis?t? ymm?rryst?. T?ss? yhteisty?ss?, jossa on tavallaan kolme eri toimijaa, me pyrimme vaikuttamaan suuren yleis?n ajatteluun useammilla eri keinoilla.”

Tarkoitus ei tietenk??n ollut vain lis?t? puhetta eriarvoisuudesta. Hankkeella oli my?s tieteellisi? ja taiteellisia tavoitteita. Hankkeen tutkija Maria Ohisalo ei n?hnyt tavoitteiden v?lill? ristiriitaa:

”Toki n?yttely on arvokas sin?ns?. My?s tiede – se voi olla ja sen pit??kin olla itsess??n arvokasta. Mutta jos sill? voi yht? aikaa olla se funktio, ett? se tuottaa politiikkarelevanttia tietoa, niin kyll?, mielest?ni sit?kin pit?? olla.”

?

Ett? maailma muuttuisi paremmaksi

Tieteen rajojen rikkomista suositaan ja suositellaan juuri siksi, ett? se voi tehostaa tutkimuksen otetta yhteiskunnallisesti merkitt?viin aiheisiin.

Esimerkiksi Euroopan unionin Horisontti 2020 -ohjelma painottaa vuorovaikutusta ja yhteisty?t? tutkijoiden ja monien muiden toimijoiden v?lill?. Ohjelman tavoitekuvauksen mukaan yhteisty? tuottaa monenlaista hyv??. Se lis?? suuren yleis?n ymm?rryst? tieteen toimintatavoista ja kasvattaa tutkimuksessa huomioitavien n?k?kulmien kirjoa – ja tuottaa siksi tuloksia, joiden avulla kyet??n vastaamaan yhteiskunnallisiin haasteisiin entist? paremmin.

My?s tieteenfilosofit ja tieteentutkijat ovat kiinnitt?neet huomiota tieteen rajoja rikkoviin yhteisty?hankkeisiin. Esimerkiksi tieteentutkijat Michael Gibbons ja Helga Nowotny v?ittiv?t jo 1990-luvulla, ett? tiede on muuttanut luonnettaan: yh? useammin tutkimuksen l?ht?kohtana on jokin yhteiskunnallisesti painava ongelma, ja ratkaisuja haetaan lyhytkestoisissa hankkeissa, joihin kootaan v?ke? monilta eri aloilta – siis my?s tieteen ulkopuolelta.

Tieteenfilosofit ovat olleet erityisen kiinnostuneita t?llaisen yhteisty?n tiedollisista hy?dyist?. Ne voidaan jakaa karkeasti kahtia.

Muutkin kuin tutkijat voivat olla varteenotettavia asiantuntijoita. Tieteen ulkopuolelta l?ytyv? tieto ja osaaminen voi t?ydent?? tutkimustietoa. Erityisesti vaikeiden, monimutkaisten ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen tai yhteiskunnallisen eriarvoistumisen ratkominen edellytt?? kaiken mahdollisen asiantuntemuksen hy?dynt?mist?. Tieteen rajoja rikkova asiantuntijoiden yhteisty? voi johtaa uusien menetelmien kehitt?miseen tai aiempaa parempiin teorioihin, ja niiden my?t? uudenlaisiin ratkaisuehdotuksiin.

Asiantuntemus ei kuitenkaan ole kaikki, mit? tieteen ulkopuolelta haetaan. Erilaisten sidosryhmien panos voi olla t?rke?, kun koetetaan saada tutkimus palvelemaan k?yt?nn?n tarpeita. Etenkin kehityshankkeisiin otetaan nyky??n usein mukaan useiden eri sidosryhmien edustajia. Heid?n toivotaan kertovan, mik? kehitystutkimuksen kohteessa on heille erityisen keskeist?, jotta mink??n ryhm?n tarpeita ei j?tett?isi huomiotta. T?llainen yhteisty? voi johtaa aiempaa rikkaampaan kuvaan tutkimuskohteesta, ja sen seurauksena parempiin ratkaisuehdotuksiin. Muun muassa tieteenfilosofi Heather Douglas pit?? kansalaisten ottamista mukaan tutkimushankkeisiin hyv?n? keinona ohjata tiedett? demokraattisessa yhteiskunnassa.

Tieteenfilosofit, tieteentutkijat, uusia menetelmi? kehitt?v?t tutkijat ja Horisontti 2020 -ohjelman laatijat ovat siis p??linjoista yht? mielt?. Onnistunut yhteisty? lis?? tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Kun tutkimustieto yhdistet??n vaikkapa liikeyrityksist? l?ytyv??n osaamiseen, saadaan entist? parempia tuotteita. Tai kun tutkijat muotoilevat tutkimuskysymykset yhdess? vaikkapa potilasj?rjest?n edustajien kanssa, kysymyksist? tulee osuvampia, kuva tutkimuskohteesta rikastuu ja tulokset vastaavat potilaiden tarpeisiin.

N?ihin p??linjoihin kuitenkin sis?ltyy er?s kyseenalainen oletus. Kaikki tuntuvat olettavan, ett? tieteen rajoja rikkovien yhteisty?hankkeiden yhteiskunnallinen vaikuttavuus johtuu siit?, ett? tiedollisessa yhteisty?ss? onnistutaan. Jos n?in olisi, yhteisty?hankkeiden tiedollista onnistumista voisi jossain m??rin arvioida sen perusteella, kuinka hyvin vaikuttavuustavoitteet on saavutettu. Ainakin voisi ajatella, ett? hanke, joka on onnistunut yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, on onnistunut my?s tiedollisessa yhteisty?ss?. V?it?n kuitenkin, ett? onnistunut yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja onnistunut tiedollinen yhteisty? ovat t?llaisissa hankkeissa kaksi erillist? onnistumisen muotoa, jotka eiv?t v?ltt?m?tt? ole miss??n kytk?ksiss? toisiinsa.

?

T?ss? on mahdollista tehd? jotain, jolla on vaikutus

Kaksi Suomea -hanke onnistui vaikuttavuustavoitteissaan erinomaisesti: eriarvoistuminen nousi Suomessa puheenaiheeksi osin t?m?n hankkeen ansiosta. Ryhm?n toimittajaj?senet Nyk?nen, Minna Malja ja Asta Lepp? pitiv?t hankkeen teemoja esill? lehdiss?, ja Lepp? julkaisi my?s paljon julkisuutta saaneen esseekokoelman Voittajien varjot – el?m?? eriarvoisten tasavallassa. Hankkeen johtaja professori Juho Saaren kirjoittama kirja Huono-osaiset: El?m?n edellytykset yhteiskunnan pohjalla ja toimittama Sosiaaliturvariippuvuus: Sosiaalipummit oleskeluyhteiskunnassa? toivat tutkimustietoa eri yleis?jen saataville. My?s Maria Ohisalon ja Tuomo Laihialan leip?jonoja k?sitelleet v?it?skirjat her?ttiv?t keskustelua.

Helsingin Sanomissa yhteisty?n? toteutettu k?yhyyskysely tuotti tutkijoille arvokasta tutkimusaineistoa ja toimittajille materiaalia moneen paneutuvaan artikkeliin, joissa my?s tutkijat p??siv?t ??neen. Pimenoffin ja Liisa S?derlundin vet?m?n Arjen kuvat -valokuvaty?pajan aikana tuotetut l?hes 450 valokuvaa luovutettiin Suomen valokuvataiteen museon kokoelmiin. T?t? kirjoittaessani museolla on esill? t?st? materiaalista koostettu n?yttely Tuntuuko tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta. Se on saanut julkisuutta paljon museon tavanomaisia n?yttelyit? enemm?n; jo avajaisp?iv?n? paikalla olivat kahden televisokanavan kamerat.

Hankkeen tekij?kunta perusti Facebook-ryhm?n nimelt??n Eriarvoisuusvarasto, ja ryhm?st? kehittyi niin merkitt?v? yhteiskunnallisen keskustelun alusta, ett? Westermarck-seura palkitsi sen Vuoden sosiologiteko -palkinnolla. Professori Saari p??tyi puheenjohtajaksi p??ministeri Sipil?n asettamaan ty?ryhm??n, joka selvitti keinoja eriarvoisuuskehityksen pys?ytt?miseksi.

Ei hassumpi saldo kaksivuotiselta hankkeelta. Juuri jotain t?llaista tieteen rajoja rikkovalta, monialaiselta yhteisty?lt? toivotaan.

Suomen Akatemian Tieteen tila 2016 -katsauksessa tunnistettiin nelj? erilaista tapaa, joilla tutkimus voi vaikuttaa yhteiskunnassa. Kaksi Suomea -hankkeessa keskityttiin niist? kahteen. Hanke rakensi ja muutti suuren yleis?n k?sityksi? eriarvoisuudesta Suomessa ja tarjosi perusteltuja l?ht?kohtia yhteiskunnalliselle p??t?ksenteolle.

Monialainen yhteisty? lis?si kaikkien osallistujien mielest? hankkeen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tavoite saavutettiin kuitenkin vaihtelevammin keinoin kuin yll? kuvaamani teoreettisen kirjallisuuden valossa voisi kuvitella.

Keskityin hanketta seuratessani erityisesti kahteen sen monista osista. Paneuduin toimittajien ja tutkijoiden yhteisty?h?n Helsingin Sanomien k?yhyyskyselyss? ja valokuvataiteilijoiden ja tutkijoiden yhteisty?h?n Arjen kuvat -valokuvaty?pajassa.

?

En voi en?? saada huippuluokan Mersua, mutta voin saada kohtuullisen tasoisen Volvon

Tutkijoiden ja toimittajien yhteisty? on mainio esimerkki siit?, miten onnistunut tiedollinen yhteisty? voi johtaa yhteiskunnallisesti vaikuttaviin tuloksiin. Saaren mukaan yhteisty? Helsingin Sanomien kanssa l?hti liikkeelle metodisesta ongelmasta: ihmiset eiv?t en?? vastanneet tutkimuskyselyihin. Viel? 1980-luvun puolessav?liss? vastausprosentit saattoivat olla kahdeksankymmenen luokkaa, mutta internetin ja sosiaalisen median mukanaan tuoma kyselytulva on jatkuvasti v?hent?nyt saatavien vastausten m??r??.

”Lopetin kyselyitten tekemisen, kun saimme yhdest? 34 prosenttia vastauksia”, Saari kertoo.

Vanha aineistonkeruumenetelm? oli siis lakannut toimimasta. Suuria kyselyaineistoja oli edelleen mahdollista tilata esimerkiksi Tilastokeskukselta, mutta se oli hyvin kallista. Sittemmin muitakin aineistonkeruumenetelmi? on kehitetty, mutta viel? Kaksi Suomea -hankkeen alkaessa ainoa j?rkev? vaihtoehto oli ryhty? ker??m??n big dataa, siis suuria aineistomassoja.

”Suomessa on muutama alusta, joiden v?est?tavoittavuus on sosioekonomisesti niin laaja, ett? ne edustavat karkeasti ottaen v?est?rakennetta. Ei niin, ett? voitaisiin puhua otoksesta, mutta niin, ett? voidaan puhua v?est?? edustavasta n?ytteest?. Yle on toinen ja Helsingin Sanomat on toinen. Ja sitten jossain vaiheessa huomasin, ett? Hesari on hankkinut semmoisen palikan, mill? se pystyy ker??m??n aineistoja. Sit? kautta se l?hti liikkeelle.”

Helsingin Sanomat l?hti mukaan yhteisty?h?n. Saari aloitti laatimalla tutkijavoimin kyselyn, jolla selvitettiin suomalaisten kokemaa yksin?isyytt?. Aineistonkeruu onnistui niin hyvin, ett? Kaksi Suomea -hankkeessa koe toistettiin, ja keruumenetelm?? kehitettiin edelleen. Nyt toimittajat osallistuivat kyselyn laatimiseen. Nyk?nen, joka teki yhteisty?t? Saaren kanssa jo silloin kun yksin?isyyskyselyn tuloksista kerrottiin lehden lukijoille, oli mukana ty?ss?.

”Haluan sinne niit? avokysymyksi?. Avokysymykset ovat tietenkin hirve?n ty?l?it? tutkia. Kun niit? ei voi pist?? vaan johonkin taulukkoon ja laskea niist? erilaisia korrelaatioita mill??n koneella. Ne pit?? oikeasti lukea ne vastaukset. Mutta haluan niit?, koska ne ovat autenttista materiaalia suoraan ihmisilt?. Se on semmoista, mik? journalistisesti toimii paljon paremmin kuin numerot”, Nyk?nen sanoo.

Suureen k?yhyyskyselyyn tuli l?hes kymmenentuhatta vastausta. Kaksi kolmannesta vastaajista kirjoitti my?s avovastauksia, joten aineistoa riitti sek? tutkijoiden ett? toimittajien tarpeisiin.

Kyselyn laatimisen vaiheessa tehty yhteisty? vaikutti aineiston luonteeseen: siit? tuli er??nlainen yhdess? luotu rajakohde. Termi on per?isin Susan Leigh Starin ja James Griesemerin klassikkoartikkelista vuodelta 1989. He tarkastelivat siin? karttojen ja n?ytteiden kaltaisia objekteja, jotka s?ilytt?v?t identiteettins?, mutta taipuvat silti monenlaisiin tiedollisiin k?ytt?ihin, ja mahdollistavat siksi yhteisty?n sellaisten ryhmien v?lill?, joilla on toisistaan poikkeavia tiedollisia tarpeita. K?yhyyskyselyn aineisto sopi sek? tutkijoiden ett? toimittajien k?ytt??n. Ja vaikka avovastaukset ovat ty?l?it? tutkittavia, ne tuottivat tietoa sosiaalisista mekanismeista, joita on vaikea tavoittaa muin keinoin.

Ensimm?inen Nyk?sen kirjoittama artikkeli k?yhyyskyselyn alustavista tuloksista her?tti sek? huomiota ett? kritiikki?. Omaehtoisesti annetuista vastauksista koostuva aineisto oli hyvin suuri, mutta ei tilastollisesti edustava otos suomalaisista. Moni kriitikko ep?ili, ettei sen perusteella tehtyihin p??telmiin voinut siksi luottaa. Hankkeen tutkijat eiv?t kuitenkaan edes yritt?neet tehd? aineiston pohjalta koko v?est?? koskevia johtop??t?ksi?, vaan keskittyiv?t erilaisten vastaajaryhmien vertailuun. Kun kysyin kyselyn laatimiseen osallistuneelta dosentti Sakari Kainulaiselta, mit? aineiston perusteella pystyi p??ttelem??n luotettavasti, h?n nosti esiin yhden ilmeisen tuloksen:

”No ainakin nyt sen, ett? eri asemissa olevat ihmiset suhtautuvat k?yhyyteen hyvin eri lailla. Oma yhteiskunnallinen asema heijastuu mielipiteisiin, siihen miten suhtautuu k?yhiin. Se on sitten eri asia, ett? mit? ne prosentit ovat.”

Sittemmin k?yhyyskyselyn aineiston perusteella on julkaistu my?s vertaisarvioituja artikkeleita, joten p??telm?t ovat saavuttaneet ainakin joidenkin kollegoiden hyv?ksynn?n. Yhteisty? siis tuotti ratkaisun metodiseen ongelmaan. Ratkaisu ei ollut t?ydellinen, mutta Saaren mukaan se oli kuitenkin riitt?v?.

”Siin? maailmassa miss? toimin, en voi en?? saada huippuluokan Mersua, joka on uusinta vuosimallia. Mutta voin saada kohtuullisen tasoisen Volvon, joka on pari vuotta vanha. Eli jos minulla olisi varaa, niin k?velisin Tilastokeskukseen ja saisin sen huippuluokan uuden Mersun. Minulla ei ole sit?, saan big datan, joka on v?h?n huonompaa, mutta mahdollista.”

Samalla t?m? riitt?v? ratkaisu on sellainen, joka lis?? tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Aika moni t?m?nkin tekstin lukija muistaa Nyk?sen k?yhyyskyselyn tuloksista kirjoittaman pitk?n artikkelin.

?

Minulla oli oikeasti se ajatus, ett? kerron heille mit? haluan, ja he k?yv?t kuvaamassa sen riitt?v?n laadukkaalla tavalla

Tutkijoiden ja taiteilijoiden yhteisty? ei sujunut aivan yht? auvoisasti kuin tutkijoiden ja toimittajien. Olen hankkeen p??tytty? kummastuttanut osallistujia sanomalla, ett? n?hd?kseni siin? jumituttiin joksikin aikaa perustavanlaatuisiin erimielisyyksiin valokuvan ontologiasta. Keskustelu oli koko ajan hyv?henkist? ja n?kemykset l?heniv?t kyll? toisiaan, mutta ennen kuin l?heneminen olisi ehtinyt johtaa tiedollisesti hedelm?llisiin tuloksiin, hanke ehti jo loppua.

Yhteisty? sai alkunsa siit?, ett? Saari kiinnostui tutkimiensa ilmi?iden visuaalisesta puolesta. H?n halusi valokuva-aineistoa. Sosiologien taidot eiv?t kuitenkaan riitt?neet sellaisen kokoamiseen, joten h?n k??ntyi Valokuvataiteilijoiden liiton puoleen.

”Ja sitten kun tulimme yhteen t?m?n valokuvataiteen puolen kanssa, niin minulla oli alun perin semmoinen ajatus, ett? min? olen t?mm?inen imperialistinen voima, ja heill? on kamerat. Min? kerron, ett? haluan 200 kuvaa suomalaisista olkkareista ja 500 kuvaa suomalaisista kylpp?reist?. Ett? teill? on t?ss? jengi?, l?hett?k?? heid?t ymp?ri Suomea ja kuvatkaa minulle talojen ikkunoita – onko siell? verhot. Olkkareita, ett? n?yt? minulle telkkareita – onko niin, ett? k?yhiss? on kaikissa iso telkkari. Onko niin, ett? keskiluokalla on kaikilla kirjahylly. Ja t?m?n tyyppist?. Minun perusoletusteni visualisointia. Ja Ida on ?lyk?s ihminen, ja h?n on valokuvataiteen puolella viimeiseen saakka. Minulle kerrottiin, ett? kaikki t?m?, mit? ehdotan, on roskaa. Ajattelematonta, objektifioivaa. Ja me tarvitsemme subjekteja, me tarvitsemme moninaisuutta, me tarvitsemme tulkintaa, ja niin edelleen.”

Hankkeessa toteutettiin lopulta valokuvataiteellinen ty?paja Arjen kuvat. Pimenoffin ja S?derlundin vet?m?n pajan kymmenen osallistujaa kuvasi omaa arkeaan l?hes vuoden ajan. Osa heist? oli ammattitaiteilijoita ja osa maallikoita. Valtaosa ty?pajassa tuotetuista kuvista oli valokuvataidetta, ei Saaren alkujaan kaavaileman kaltaista m??r?muotoista aineistoa. Sek? ty?pajalaiset ett? joukko hankkeen tutkijoiden v?rv??mi? maallikoita kuvasi kuitenkin my?s tutkijoiden k?ytt??n tarkoitetun kuva-aineiston. Tutkijoiden ja taiteilijoiden tiedollinen yhteisty? alkoi tuottaa hedelm??, kun t?m?n aineiston kuvausohjeita ryhdyttiin tarkentamaan. Pimenoff piti ensimm?ist? ohjeluonnosta riitt?m?tt?m?n?.

”Luulen ett? valokuva on sellainen, ett? monet n?kev?t sen paljon viattomampana kuin mit? se on. Siis valokuvan todellisuussuhteen. Silloin kun olet itse valokuvaaja ja tietoinen kaikista niist? valinnoista, jotka johtavat yksitt?iseen valokuvaan, niin tied?t, ettei se ole viaton. Kuvan ottaja on tehnyt hirve?n m??r?n valintoja. Mutta valokuvallehan on ominaista, ett? kuvan l?pi katsotaan sit? asiaa, mit? kuva esitt??. Siis yh? edelleen t?ss? kuvallisessakaan ajassa ihmiset eiv?t ole kovin tietoisia siit?, mit? se on vaatinut.”

Tutkijat ja taiteilijat olivat n?hd?kseni eri mielt? siit?, millaista evidenssi? valokuva voi olla. Tutkijat olivat kiinnostuneita siit?, mit? kuvat esittiv?t. He siis l?hestyiv?t valokuvia n?ytt?n? kuvien kohteista. Valokuvataiteilijat taas katsoivat, ett? jos valokuva on n?ytt?? jostain, niin ennen kaikkea kuvaajan tekemist? valinnoista.

Ensimm?iset tutkijoiden laatimat kuvausohjeet eiv?t olleet taiteilijoiden mielest? l?hesk??n riitt?v?n tarkat. Ne j?ttiv?t kuvaajien omille valinnoille niin paljon tilaa, ett? aineistosta olisi todenn?k?isesti tullut tutkimuksen tarpeisiin k?ytt?kelvoton.

Kuvausohjeita t?smennettiin taiteilijoiden ja ty?pajan osallistujien avulla, jotta ohjeiden mukaan otettuja kuvia voisi vertailla tutkijoiden toivomalla tavalla. Siis jotta kuvat olisivat evidenssi? selvemmin kuvien kohteista ja v?hemm?n kuvaajien tekemist? valinnoista. Aineistoa saatiin koottua, mutta aikaa ei en?? riitt?nyt sen analysoimiseen.

”Ehk? se on rahoittajan suuntaan sellainen viesti, ett? t?m? nyt on t?mm?inen hankkeistettu maailma, jossa kaikki on hetken pyr?hdyst?”, Ohisalo pohtii k?ytt???n yh? odottavaa aineistoa.

”Voisin kuvitella, ett? yhteisty? t?ss? hankkeessa j?? kyll? el?m??n monella tavalla. Mutta sellainen systeemisempi muutos on mielest?ni se, mit? meid?n pit?isi hakea. Ja mietti?, ett? olisiko meill? enemm?n hankkeita, joissa eri alojen ihmiset voisivat olla pidemp??n yhdess? ja ihan konkreettisesti tehd? joka p?iv? sit? ty?t? yhdess? pitk??n.”

Mutta vaikka tiedollinen yhteisty? j?i kesken, tutkijoiden ja taiteilijoiden yhteisty? lis?si hankkeen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Valokuvataiteen museon n?yttely Tuntuuko tutulta? – Valokuvia suomalaisesta arjesta on saanut Pimenoffin sanoin ”j?rkytt?v?n paljon mediahuomiota”. Ty?paja ja n?yttely tuskin olisivat toteutuneet ilman yhteisty?t? tutkijoiden kanssa. Valokuvat tarjoavat eriarvoisuuteen Suomessa nyt viel? yhden n?k?kulman niiden lis?ksi, joita tutkijat ja toimittajat tuottivat.

Tutkijat, toimittajat ja taiteilijat tahtoivat kaikki her?tt?? keskustelua eriarvoisuudesta. Yhteinen tavoite riitti Pimenoffin mielest? takaamaan, ett? erilaiset tekemisen tavat tukivat toisiaan.

”Homma toimii hyvinkin erilaisilla osaamisilla ja osaamisalueilla, jos on yhteiset tavoitteet. Se on tehnyt t?m?n projektin mahdolliseksi.”

?

Rahoittajan suuntaan sellainen viesti

Viimeinen alaotsikko on lainaa yll? siteeraamastani Ohisalon kommentista, mutta viesti on t?ll? kertaa omani.

Kaksi Suomea -hankkeen tutkijat ja toimittajat tekiv?t tiedollisesti kaikin puolin onnistunutta yhteisty?t?. Ja juuri kuten t?llaista yhteisty?t? koskevassa kirjallisuudessa oletetaan, onnistunut tiedollinen yhteisty? kasvatti hankkeen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Sosiologien ja valokuvataiteilijoiden yhteisty? sen sijaan hidastui valokuvan luonnetta koskevien n?kemyserojen vuoksi ja j?i siksi kesken. Mutta siit? huolimatta t?m?kin yhteisty? selv?sti lis?si hankkeen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Monialainen yhteisty? voi siis lis?t? t?llaisen hankkeen yhteiskunnallista vaikuttavuutta, vaikka tiedollinen yhteisty? ei onnistuisi. N?iden kahden onnistumisen muodon v?lill? ei ole mit??n v??j??m?t?nt? yhteytt?. Vaikka yhteisty? olisi yhteiskunnallisesti kuinka vaikuttavaa, siit? ei voi suoraan p??tell? mit??n tiedollisen yhteisty?n onnistumisesta.

Toisin sanoen: jos yhteisty?hankkeiden arvioinnissa keskityt??n vaikuttavuustavoitteisiin, tiedollisen yhteisty?n onnistuminen j?? arvioimatta.

?

Valokuvan?yttely esill? Valokuvataiteen museossa Helsingiss? 20.5. asti.