青楼传媒

Saaren kartanon residenssi kronotooppina

Saaren kartanon residenssi, joka sijaitsee maaseudulla 30 kilometrin p??ss? Turusta, tarjosi ihanteellisen tilan, jossa syventy? n?ihin kysymyksiin. Kuten Taru Elfving ja Irmeli Kokko (2019: 20, 24) toteavat, maaseudulla tai syrj?isiss? paikoissa sijaitsevat residenssit voivat toimia ”kest?v?n el?m?n laboratorioina”, luoda ”yhteen tulemisen ja moninaisuuden teemoja” ja vahvistaa ”kollektiivista ajattelua kohti yhteiskunnallista muutosta”.

Lis?ksi minua kiinnosti my?s se, miten residenssit muodostavat ”kronotooppeja”, jotka tarjoavat ja my?s luovat aikaa ja tilaa, kuten Pascal Gielen toteaa (2019: 43), ja n?in ne kutsuvat ”tilap?iseen asumiseen”, jotta voidaan ”tuottaa kest?vi? tuloksia”. (Schneider 2019: 66).

Olin erityisen kiinnostunut t?st? paradoksista, sill? residenssit takaavat oikeuden rauhaan ja turvallisuuteen – mutta vain, jotta voidaan keskitty? ja olla tuottavia, mik? on linjassa laajemman nykytaiteen maailman vaatimusten kanssa. 

Saapuessani residenssiin minua h?mm?stytti se, miten jokainen meist? saapui paikalle omine erilaisine toiveineen, tavoitteineen, tarpeineen ja materiaaleineen. Jotkut matkasivat kevyemmin tai helpommin kuin toiset – niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin.

Kuvataiteilijoille on aina haastavaa ty?skennell? uudessa tilassa, koska harvoin kaikki tarvittava on k?den ulottuvilla. Kirjailijoille taas on t?rke?mp?? l?yt?? hyv? paikka, jossa voi keskitty?.

Yksi residenssitaiteilijoista kertoi, kuinka h?nelle on aina t?rke?? luoda tietty ymp?rist? ja ilmapiiri, jossa ty?skennell?, kun taas yksi kirjailijoista kertoi, ett? h?n koki tavanomaisista kirjoitustottumuksistaan irrottautumisen eritt?in palkitsevana.

Itse nautin siit?, kuinka v?h?n olin pakannut mukaani ja kuinka minulla oli hetken enemm?n fyysist? ja henkist? tilaa ty?skennell? ja el??.

Materiaaliset ekologiat ja taiteelliset k?yt?nn?t

Ymp?rist?ll? oli v?lit?n rooli kokemuksiemme muokkaamisessa: tihe?t metsik?t, lampi, mets?laitumet, pellot, el?imet, sienet, linnut ja hy?nteiset, taivas, pilvet.

Niille, jotka olivat saapuneet meluisista kaupunkiymp?rist?ist?, t?m? maisema oli intensiivinen – hiljainen, mutta t?ynn? el?m?? ja asioita. Lukuisat eri lajit, joilla kullakin oli oma rytmins?, muistuttivat meit? siit?, ett? olimme vain hetkellisi? asukkaita n?iden pysyvien, muunlajisten asukkaiden joukossa.

Kuten Ella Prokkola, Eveliina Kunnaton ja Elisa L?hde (2024: 7) ovat kirjoittaneet Saaren kartanon maisemaan viitaten, meist? tuli ”toimijoita toisten toimijoiden joukossa, kehoja toisten kehojen joukossa”, jotka ”el?v?t yhdess?, luovat ja muokkaavat maisemaa”. Pian huomasimme puhuvamme siit?, mit? n?imme, kuulimme, havaitsimme tai haistoimme, kun tutustuimme alueeseen.

Saaren kartanon v?rit olivat p?ivisin kirkkaat ja pimeys taas oli paksu kuin huopa; tuntui, ett? sen l?pi piti raivata tiens?. Kaikki oli fyysist?, k?sin kosketeltavaa ja sotkuista, ja rajat ”luonnollisen” ja ihmisen rakentaman v?lill? olivat h?m?rtyneet.

Vain kahden kuukauden aikana, syys- ja lokakuussa, koimme muutoksen niin s??ss? kuin vuodenajassa: vaihdoimme kevyist? vaatteista talvikerroksiin ja pidemmist? p?ivist? siirryttiin pidempiin ?ihin. Etel?st? tulleille t?m? toi my?s heng?hdystauon huolestuttavasta, pitkittyneest? helteest?.

N?m? siirtym?t saivat meid?t my?s mukauttamaan rutiinejamme tai kehitt?m??n uusia. K?velyt, h?lk?t ja py?r?lenkit muodostivat v?liaikoja ja keskeisi? hetki? ajan ja tilan luomassa merkityksellisyydess? tarjoten tilaisuuksia olla yhteydess? materiaan.

Residenssin johtaja Leena Kela kertoi, miten on t?rke?? pyrki? tasapainoon sosiaalisen, ekologisen ja henkisen kest?vyyden v?lill? (t?m? on my?s yksi 青楼传媒 S??ti?n tavoitteista). Ei ole sattumaa, ett? t?m? tavoite vastaa Guattarin kolmea ekologiaa, niiden erottamattomuutta ja tarvetta ajatella poikittaisesti.

Osana tutkimustani olin suunnitellut kollegoideni kanssa keskusteluja, joissa keskityttiin materiaaleihin, materiaalisuuteen ja materiaan. Keskusteluissa jaettiin tarinoita, jotka ilment?v?t moniarvoista n?kemyst? materiasta, jota muokkaavat erilaiset k?yt?nn?t sek? kulttuuriset ja maantieteelliset taustat. T?h?n liittyiv?t esimerkiksi muste ja piirt?misen historia, sulkakyn? ja kielen materiaalisuus, merilev? taideteosten pohjana, haitalliset vieraskasvit ja paikallisten ekosysteemien muuttaminen, arkiset esineet ja keho materiana sek? sovellukset ja digitaalisten infrastruktuurien fyysisyys.

N?m? tarinat paljastivat kolonisaation ja hyv?ksik?yt?n historiaa sek? mahdollisuuksia vastarintaan, uudistumiseen ja kest?vyyteen. Kertomukset liittiv?t materiaalit my?s k?yt?nt?ihin ja niiden pitk?ik?isyyteen, katoamiseen tai menett?miseen.

On k?ynyt selv?ksi, ett? materiaalit synnytt?v?t k?yt?nt?j? ja my?s tapoja ker?t?, k?ytt?? uudelleen tai h?vitt??. Kuten taiteilijat ovat ilmaisseet, luominen edellytt?? jatkuvaa neuvottelua ja yhteisty?t? materian kanssa ottaen huomioon materiaalien ominaisuudet.

Tai, kuten Tim Ingold (2013: 21, 31) kuvaa, tekij? on ”osallistuja aktiivisten materiaalien maailmassa”, ”tekemisen aikana h?n ik??n kuin yhdist?? voimansa materiaalien kanssa” ja ”tiet?? niiden tarinat: mit? ne tekev?t ja mit? niille tapahtuu, kun niit? k?sitell??n tietyll? tavalla”.

Materiaalien kanssa ty?skentely muistuttaa meit? siis yhteydest?mme materiaan ja siten itse planeettaan. Taiteellisesta ty?st? tulee neuvottelua materian elinvoiman kanssa, mik? muistuttaa meit? siit?, ett? olemme tiiviisti sidoksissa planeettamme materiaalisiin prosesseihin.

Kohti merkityksellisyyden etiikkaa taiteen avulla

Tehdess?ni muistiinpanoja, kirjoittaessani ja pohtiessani keskustelujamme tajusin, ett? olin sivuuttanut omaa suhdettani materiaan. Miksi l?hestyin aineellisuutta ensisijaisesti muiden ihmisten toimintatapojen kautta? Olinko ajautumassa omalta osaltani aineettomaan kantaan?

Kuten Lisa Rosendahl (2025: 446) toteaa, kuratointi on luonnostaan suhteellista: ”kuratoriaalinen keho keskustelee muiden kanssa ja muiden kautta – aina”. Siin? tunnustetaan, ett? oleminen suhteessa johonkin on olemassaolon alku”. Se on keho, joka ”antautuu vaikutukselle, tunkeutumiselle ja muuttumiselle: kontekstien taholta, joissa se toimii, sek? taiteilijoiden ja taideteosten taholta, joihin se on suhteessa”.

Ty?skennelless?ni Saaren kartanossa, sen syksyisess? maisemassa ja sen tiloissa, jossa jokainen toimi omaan tahtiinsa ja toi mukanaan oman viitekehyksens?, tulin tietoiseksi siit?, miten kaikki vaikutti meihin jokaiseen – aika, tila, kohtaamiset ja materia.

Tulin tietoiseksi my?s siit?, miten me kaikki ty?skentelemme intra-aktiivisesti, kuten Rosendahl v?itt?? Baradin kirjoituksia mukaillen: niin, ett? ajatteluamme ja p??t?ksentekoamme muokkaavat erilaiset inhimillisen ja ei-inhimillisen toimijuuden muodot jatkuvine muutoksineen ja tulemisineen.

Kuraattority?h?n sis?ltyv? perustavanlaatuinen v?litilassa oleminen konkretisoitui t?ss? yhteydess? eri tavalla. Kun tulin tietoiseksi tutkimukseni paikantuneisuudesta, mit? en ollut lainkaan ennakoinut, l?ysin hitaasti oman tapani k?sitell? materiaa, sen elinvoimaisuutta ja erottamattomuuttamme siit?. T?m? osoitti suhteiden merkityksen, mutta my?s materiaalisen kulttuurin, tapojen ja rytmien riippuvuuksien uudelleen ajattelemiselle annetun tilan merkityksen ja sen, ett? meid?n on huomioitava ”oma osuutemme kutomistamme sotkuisista verkostoista” (Barad, 2007: 384).

El?minen ja ty?skentely ”yhdess? mutta erikseen” Saaren kartanon residenssiss? sai minut ymm?rt?m??n, mit? tarkoitetaan ”merkityksellisyyden etiikalla” ja ”vastuulla ja tilivelvollisuudella niist? el?vist? tulemisen suhteista, joiden osa olemme” (Barad 2007: 393). Kyseess? on ”transkorporaalisuuteen” perustuva oppi, jossa korostetaan ”erilaisten ruumiillisten luonteiden” v?lisi? ”keskin?isi? vaihtoja ja yhteyksi?” (Alaimo, 2010: 2).

Residenssijakson p??ttyess? pohdin jyrkk?? kontrastia minua odottavien ihmisen rakentamien infrastruktuurien – betonirakennukset, liikenne, tihe?t kaupungin virrat – ja Saaren kartanon materian elinvoimaisuuden v?lill?: avoimet laitumet, mets?polut, lintutornit ja maaseudun kosmopolitiikka (Elfving 2019: 229).

Venytetty aika kutistuisi pian uudelleen ja katoaisi m??r?aikojen ja sitoumusten taakse, mutta minulla oli silti mukanani voimistunut tietoisuus siit?, miten intra-aktiot materian kanssa muokkaavat, m??ritt?v?t ja tuottavat ajallista ja tilallista kokemusta.

Jos materia ”k?y” aikaa, kuten Barad v?itt??, meid?n vastuullisuuteemme kuuluu tunnistaa, mink?laisten toimijuuksien kanssa olemme tekemisiss?, laitamme liikkeelle tai tukahdutamme. Saaren kartanon residenssi teki t?m?n el?v?sti havaittavaksi: toimijuuksilla on merkityst? ja niihin liittyy vastuuta.